torstai 9. helmikuuta 2012

Pakkanen ja vapaapäivä

Tuo yhdistelmä tietää ihan varmasti juurtumista sohvan nurkkaan kutimen lämmittäessä sylissä. Kyllä täällä jotain tehdään, vaikka valmista ei ole saatu esiteltyäkään :) Meneillään olevasta työstä loppuu lanka kesken jo puolivälissä, joten joudun odottelemaan lankakaupan uutta tilausta. Muutama valmis työkin odottelee kuvaamista, mutta tämän hetkinen projekti vie niin aikaa ettei tahdo ehtiä mitään muuta. Tai no tietysti sitä pakkollista töissä käyntiä, mutta se ei taida ollakaan valintakysymys..


Yritän jälleen lämmitellä itseäni tuolle villasukkien kutomiselle. Tilasin Varpaista varteen - kirjan. Siinä ohjeistetaan miten neulotaan kaksi sukkaa kerralla ja siis kärjestä aloittaen.


Kirjasta löytyy 15 erilaista ohjetta ja muutamia kiinnostavia olenkin bongannut jo heti ensi selauksella. Mulle ongelmia (henkisiä sellaisia) tuottaa kaikki palmikkokuviot. En millään viitsi niitä väkertää lisäpuikkojen kanssa, joten valikoin kirjasta kaikki ohjeet, joissa ei tarvi haastaa hermoja palmikoinnilla.


Ohjeet vaikuttavat selkeiltä, mutta kokeilemaan en ole vielä päässyt pienien pyöröpuikkojen puuttuessa. Pitää siis käydä jälleen asioimassa lankakaupassa. Enpä ole tainnut tällä viikolla käydäkään, joten johan se on aikakin. Ihmettelevät pian minne minä oon joutunu :)

1 kommentti:

amuk kirjoitti...

Näyttääpä kovasti mielenkiintoiselta tuo sohvalla oleva isompi työ. Odotan innolla.....