tiistai 8. toukokuuta 2012

Olen ihastunut!

Kävin muutama päivä sitten kampaajareissulla pyörähtämässä Stockan Akateemisessa kirjakaupassa ihan vain ajan kuluttamisen vuoksi. Ajattelin suunnistaa suoraan käsityökirjahyllylle. En ole kovin innokkaasti mitään kirjoja ostellut, mutta nyt! Cookie A:n uusinta kirjaa knit.sock.love oli juuri tullut uunituoreena suomenkielisenä versiona. Ja kun minä sitä sukkainnostusta olen odotellut tulevaksi, niin nyt se iski ja lujaa. Minähän ostaa päräytin sen kirjan ja neulontakin on aloitettu. Olen silitellyt ja selaillut kirjaa iltoisin melko hartaasti. Ihania ohjeita!
Työn alla ensimmäisenä on Cusp -sukat. Lankana ihana Louhittaren luolan Väinämöinen. Ensimmäinen sukka on valmis ja toinenkin jo hyvällä alulla. Seuraavakin malli on jo valmiiksi valittuna...
Nyt pitäisi innostusta sen verran hillitä, että saisin toisetkin keskeneräiset neulottua loppuun. Valmistakin on kuitenkin saatu eli siskon poika sai keväisen pipon ja ohuet lapaset. Pipo on tehty Dropsin Muskatista ja lapaset Cascaden Heritagesta. Molemmat mallit omasta päästä mutu -tuntumalla :)
Ja nyt siis sukkaprojektin kimppuun! Muut keskeneräiset vielä odottakoot...

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kiitos vinkistä, näyttää herkulliselta. Laitoin kirjastoon varaukseen :)

Hanna kirjoitti...

Käypäs kurkkaamassa blogiani. Siellä on sinulle haaste. :)